JVG:n uusi albumi ulkona tänä yönä – Radio NRJ Finland

JVG:n uusi albumi ulkona tänä yönä

JVG julkaisee odotetun kuudennen albuminsa RATA/RAITTI tänä yönä. Levyltä jo aiemmin julkaistut jättihitit Ikuinen vappu ja Frisbee ovat molemmat rikkoneet tahoillaan ennätyksiä. Helmikuussa ilmestynyt Ikuinen vappu rikkoi Spotifyssa ennätyksen oltuaan ykkösenä yhteensä 64 päivää, mikä tekee siitä kaikkien aikojen eniten ykköspäiviä haalineen kotimaisen kappaleen. Kaksi viikkoa sitten julkaistu Frisbee keräsi julkaisupäivänään peräti 171 000 striimiä, jonka ansiosta se on eniten striimauksia yhden päivän aikana kerännyt kappale tänä vuonna. Albumilta löytyy myös kiinnostavia featteja – mm. supersuosittu Evelina sekä uuden aallon rap-artisti IBE vierailevat albumilla.

”Kerrankin päästiin tekee rauhassa albumia ilman kiertuekiireitä, sillä ollaan pidetty pientä keikkataukoa. Ollaan haastettu itseämme popimpaan suuntaan ja on ollut siistiä tehä tätä projektia alan huipputuottajien kanssa. Levyä on työstetty yhdessä DJPP:n, Eppu Kososen, RZY:n ja MD$:n kanssa”, JVG kertoo.

JVG:tä ei turhaan tituleerata Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi: duolla on hallussaan lukuisia Spotify-ennätyksiä, yhdeksän Emma-palkintoa sekä useampi loppuunmyyty Hartwall Arena -keikka. JVG:n Tarkenee ja Hehkuu ovat olleet historian ensimmäiset suomenkieliset kappaleet, jotka rikkoivat 10 miljoonan striimin rajan ja kappaleet ovat myös kaikkien aikojen striimatuimmat suomenkieliset kappaleet.

JVG esiintyy kuluvana kesänä Suomen isoimmilla festivaaleilla uudistuneen keikkasettinsä kanssa. Albumin julkaisua juhlitaan 20.7. Helsingin Allas Sea Poolissa.