Vilma Alina NRJ Live Sessionseissa – Radio NRJ Finland

Vilma Alina NRJ Live Sessionseissa

Vilma Alina elää jännittäviä aikoja. Perjantaina julkaistaan debyyttialbumi, joka on sekä huojentavaa, että tuo myös mukanaan uusia tuulia.

Tänään, keskiviikkona, NRJ Live Sessionsissa esiintyvää Vilma Alinaa hieman jännittää, sillä perjantaina ilmestyvää albumia on työstetty jo kolme vuotta. Aluksi laulaja ei osannut itse kirjoittaa kappaleita ja on pikkuhiljaa albumin valmistuessa oppinut sen taidon. Päällimmäinen fiilis on kuitenkin huojentunut ja koko prosessi on ollut erittäin kasvattava.
“Nyt se oikeesti on valmis ja mä en enää voi mennä säätelemään siihen mitään, se on nyt siinä ja se tuntuu tosi kivalta”.

Juha88-single striimasi juuri hetki sitten kultaa, mutta kiireinen laulaja pääsee juhlimaan upeaa saavutusta vasta ensi viikolla.
“Ei ole vielä ehtinyt, tää viikko on ollut niin kiireinen kun on valmisteltu tuota albumia”.

Kun levy on julkistettu, alkaa Vilma Alina myös keikkailla. Keikoilla ei tulla koskaan kuulemaan pelkkää taustanauhaa, vaan aina livesoittoa. Vielä ei ole tulossa kiertuetta, vaan keikkailu aloitetaan aluksi kierrellen klubeja, mutta toiveissa on päästä kietämään myös kesän festareita. Niistä ei vielä kuitenkaan saa julkisesti puhua, mutta sen verran Vilma Alina paljastaa, että jotain on jo suunniteltu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *