Viikon levy: Roope Salminen & Koirat – Madafakin levy – Radio NRJ Finland

Viikon levy: Roope Salminen & Koirat – Madafakin levy

Madafakin levy on Roope Salminen & Koirat -yhtyeen debyyttilevy, joka on myynyt jo ennakkoon kultaa.

Levyltä löytyy mm. 2.3. julkaistu uusin single ”Voodoo” (feat. Anna Abreu) sekä megahitti ”Madafakin darra”, joka oli vuoden 2015 kahdeksanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa ja jota on striimattu 7 miljoonaa kertaa Spotifyssä.

Albumin julkaisu ja siihen johtaneet hienot askeleet ovat todella merkittäviä kahdeksasta lapsuudenystävästä koostuvalle bändille, joka on aloittanut bänditaipaleensa coverbändinä.

Neljä Emma-ehdokkuutta saanut yhtye on kovassa nosteessa ja poikia pitää kiireisenä massiivinen Madafakin Rundi –kiertue, joka ulottuu miltei Suomen joka kolkkaan tämän vuoden aikana.

Vauhdikkaista livevedoistaan tunnettu yhtye onkin melkein parhaimmillaan lavoilla, jossa räjähtävän energiansa lisäksi he pääsevät esittelemään soittotaitojaan.

roopesalminenjakoirat.fi
facebook.com/roopesalminenjakoirat
instagram.com/rsjakoirat

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *