Rihannan ja Draken Work-videosta julkaistiin kaksi eri versiota – Radio NRJ Finland

Rihannan ja Draken Work-videosta julkaistiin kaksi eri versiota

Rihanna ja Drake tanssivat kuumissa tunnelmissa kahdella uudella "Work"-hitin musiikkivideolla.

Kumpikin versioista on nähtävissä peräjälkeen Rihannan Vevo-sivustolle ladatusta videosta. Ensimmäistä versiota on jo jonkin aikaa tiisailtu Rihannan sosiaalisessa mediassa ja se on kuvattu yökerhossa nimeltä “The Real Jerk”. Peput heiluu ja Riri ja Drake lähentelevät toisiaan erittäin kuumissa tunnelmissa.

Toinen versio on hyvinkin erilainen, Rihanna ja Drake tanssivat kameralle vuorotellen kellarissa, mutta päätyvät videon lopulla jälleen toistensa kimppuun. Laulajan ja räppärin välille on spekuloitu suhdetta jo hetken aikaa, eikä kumpaakaan videota ole tehty ainakaan kumoamaan näitä huhuja. Katso video:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *