Rakkauskirje voi pelastaa liiton – Radio NRJ Finland

Rakkauskirje voi pelastaa liiton

Rakkauskirjeet ovat periaatteessa ajattomia ja niiden tuoma apu parisuhteeseen on huomattavaa, varsinkin parisuhteen hyvinä ja huonoina aikoina. Tarkkaan harkitulla kirjoitetulla rakkausproosalla voi myös aloittaa suhteen huomattavasti ääniviestiä todennäköisemmin, jos on Indianan yliopiston tutkimusta uskominen.

Jos haluaa tutustua naiseen romanttisessa mielessä, on kirjoitettu viesti ylivoimainen keino lähestyä. Men’s Fitnessin uutisoimassa tutkimuksessa 72 opiskelijaa lähetti sekä käytännön asioihin sekä romantiikkaan liittyviä ääni- ja sähköpostiviestejä.

Muun muassa henkilöiden kasvojen lihasten liikkeitä mitattiin sensorein, kun he tuottivat sisältöä viesteihin. Näin pystyttiin havaitsemaan eri tunnetilojen ilmaantumista kasvoille.

Tulokset olivat selkeät: kirjoittajat olivat tyytyväisempiä viesteihinsä. Se myös tarkoitti sitä, että kirjoitettu sanoma oli jäsennelty tarkoin ja sanoja käytetty juuri niillä tavoilla kuin kirjoittaja halusikin.

Tutkijoiden mukaan juuri pitkäjänteinen jäsentely ja rauhallinen viimeistely tekivät sähköpostista paremman kanavan romanttisille viesteille. Viestin vastaanottaja taas arvostaa viestiä, johon on selkeästi uhrattu aikaa ja ajatusta.

Alkuperäinen: mensfitness.com

Kirjoittaja: Toimitus / Terve.fi

Lue lisää:
5 virhettä, jotka tekevät parisuhteesta tuskaa
10 salaisuutta onnelliseen parisuhteeseen
Hämmentävä parisuhde

Rakkaushoroskooppi
Rakkaushoroskooppi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *