Yrityksestä huolimatta Blockfest siirtyy kesälle 2021 – Radio NRJ Finland

Yrityksestä huolimatta Blockfest siirtyy kesälle 2021

Eilen illalla se vahvistui: Blockfest joudutaan lukuisten muiden kesätapahtumien tavoin siirtämään ensi vuoteen, siitä huolimatta, että koronatilanne on Suomessa ja aivan erityisesti Pirkanmaalla parantunut merkittävästi kesän edetessä. Blockfestin toteuttamismahdollisuuksia selvitettiin pitkään ensi kuuta ajatellen, yhdessä lukuisten viranomaisten kanssa ennen kuin päätös tehtiin.

 

Blockfest-organisaatio tiedotti, että järjestäjät olivat tulleet erilaisia skenaarioita tutkiessa siihen tulokseen, etteivät pysty tarjoamaan näissä olosuhteissa kävijöille sellaista tapahtumakokemusta, jonka he ansaitsisivat. Lopullisessa päätöksessä kyse oli viranomaislinjauksista, jotka pakottaisivat tapahtuman vielä elokuussakin liian isoihin kompromisseihin. ”Blockfestia ei voisi niiden myötä kutsua enää Blockfestiksi eikä festivaali vastaisi sitä laatulupausta, jonka tarjoamme vuosittain”, tiedotteessa todettiin.

 

– Päätös pohjautuu useampaan esteeseen, joista yhtenä suurimmista mainittakoon linjaus, jonka mukaan jokaisella asiakkaalla täytyy olla oma istumapaikka pöydän tai vastaavan tason ääressä. Tämä siis silloin, kun alue on anniskelualuetta. Jos taas emme olisi toteuttaneet Blockfestia K18-festivaalina, se olisi sotinut kävijöidemme toivetta vastaan ja nurinkurisesti itse asiassa lisännyt epätoivottuja pullonkauloja jonotuksineen. Lisäksi yhdysvaltalaisten tähtinimien lennättäminen Suomeen karanteenimääräyksineen, lentoyhteyksien puuttumisineen ynnä muine yksityiskohtineen aiheutti tämän kesän osalta haasteita, tapahtuman vastaava tuottaja Kalle Kallonen kommentoi.

 

– Tavoitteena oli mahdollistaa paitsi toive festarikesän perinteikkäästä päätöksestä, myös tukea kotimaista tapahtuma-alaa ja sen ammattilaisia esiintyjistä kulissien takana työskenteleviin tekijöihin. Eniten tapahtuman siirtyminen harmittaa nimenomaan artistien, kumppanien, työntekijöiden sekä kävijöiden puolesta. Halusimme tehdä kaikkemme Blockfestin 2020 eteen.

 

Blockfesteille 2020 ostetut liput käyvät sellaisinaan myös ensi vuoden tapahtumaan. Ensi kesän ajankohta, ensimmäiset artistikiinnitykset sekä ohjeistukset lippukäytännöistä julkaistaan niin pian kuin mahdollista. Luvassa on järjestäjien mukaan jälleen kerran niin maailmantähtiä kuin myös monipuolinen kattaus kotimaisia huippunimiä.