Vuoden naissolistina Iso-Britanniassa palkittu Mabel julkaisi uuden singlen Boyfriend – Radio NRJ Finland

Vuoden naissolistina Iso-Britanniassa palkittu Mabel julkaisi uuden singlen Boyfriend

Viime viikolla BRIT Awards -gaalassa vuoden naissolistin pystin pokannut Mabel julkaisee tänään uuden singlen Boyfriend. Tyttöenergiaa säteilevän kappaleen Mabel on kirjoittanut yhdessä brittitähden aiemmista hiteistä tuttujen Steve Macin ja Camille Purcellin kanssa. Boyfriend on Mabelin ensimmäinen single debyyttialbumin julkaisun jälkeen.

Boyfriend-kappaleelle julkaistiin juuri myös musiikkivideo, jolla brittitähti esiintyy suomalaisyhtiö Nokialla brändätty takki päällä.

Yhdeksi pop-maailman kiinnostavimmista uusista artisteista noussut Mabel teki läpimurtonsa viime vuoden tammikuussa julkaistulla sinkullaan Don’t Call Me Up, joka oli vuoden 2019 myydyin brittiläisen naisartistin single. Biisi nousi suomalaisradioiden 5. soitetuimmaksi kappaleeksi ja on kerännyt Suomessa tuplaplatinarajan ylittävät 8 miljoonaa striimiä. Elokuussa julkaistu debyyttilevy High Expectations on ylittänyt Suomessa kultarajan ja se sisälsi niin ikään kultarajan ylittäneen singlen Mad Love.

Malagassa syntynyt ja nuoruutensa siellä, Lontoossa ja Tukholmassa viettänyt 24-vuotias Mabel aloitti pianonsoiton jo 5-vuotiaana. Mabel tulee musikaalisesta suvusta: äiti on ruotsalainen artisti Neneh Cherry, isä tuottaja Cameron McVey, isoisä jazz-legenda Don Cherry, enopuoli ruotsalainen artisti Eagle-Eye Cherry, tätipuoli ruotsalainen muusikkoTitiyo ja velipuoli brittimuusikko Marlon Roudette. Yli miljardi kuuntelukertaa kerännyt Mabel saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen tulevana kesänä. Hän esiintyy lauantaina 15. elokuuta Flow Festivalilla Helsingissä.