Vihdoin keikkauutisia: Hurts Helsinkiin maaliskuussa! – Radio NRJ Finland

Vihdoin keikkauutisia: Hurts Helsinkiin maaliskuussa!

Hurtsin Helsingin keikan ajankohta on muuttunut. Hurts esiintyy Helsingin Jäähallissa 10.10.2021. Maaliskuun keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan lokakuun keikalle.

Uutta musiikkia syyskuussa julkaiseva Hurts saapuu maaliskuussa Suomeen. Brittiläisen syntikkapop-duon keikka järjestetään sunnuntaina 21. maaliskuuta Helsingin Jäähallissa kokonaan seisomakatsomona toteutettavassa Black Box -formaatissa.

Manchesterissa yli 10 vuotta sitten perustettu Hurts löi läpi vuonna 2010 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Happiness”, joka myi Suomessakin platinaa. Theo Hutchcraftin ja Adam Andersonin muodostama Hurts julkaisi vuonna 2013 albumin ”Exile” ja vuonna 2015 levyn ”Surrender”. Yhtye nähtiin viimeeksi festariesiintymisten lisäksi omalla keikallaan Suomessa vuonna 2017 ”Desire”-albumin siivittämänä. Yhtye julkaisee 29. syyskuuta viidennen albuminsa ”Faith”, jolta on lohkaistu kolme sinkkua: ”Voices” ja ”Suffer”, sekä nyt heinäkuussa julkaistu” balladi ”Redemption”.

Lipunmyynti konserttiin käynnistyy perjantaina 7. elokuuta Ticketmasterissa.