Tuomas Kauhanen julkaisi uuden sinkun – Radio NRJ Finland

Tuomas Kauhanen julkaisi uuden sinkun

Jatkoajalle on rap-artisti Tuomas Kauhasen uusi sinkku, jolla feattaa Tiana. Räppärin edellinen sinkku, MM-lätkän kisatunnari Paita kattoon soi paljon MTV:n kisalähetyksissä ja nousi parhaillaan Spotifyn Top 50 -listan sijalle neljä.

”Oon kiitollinen Paita kattoon -biisin menestyksestä, sillä suosion pysyminen ei oo itsestäänselvyys. Vahva startti M-Eazyn ja Universalin kanssa on saanut mut entistä innostuneemmaksi tulevasta”, räppäri kertoo.

”Jatkoajalle kertoo palavasta kesäisestä ihastumisesta ja ryyppyputkesta. Jollain tapaa kaikki mun biisit pohjautuu omaan kokemukseen, eikä tääkään ole poikkeus.” Kauhanen kuvailee uutta sinkkuaan.

Räppäri on työstänyt uutta kappaletta tuttuun tapaan tuottaja Henri ’MGI’ Lanzin (mm. Evelina, Nikke Ankara, Cheek) kanssa. MGI:n ja Tuomaksen lisäksi singleä ovat olleet tekemässä Ilkka Wirtanen, Kalle Mäkipelto eli Kashwell sekä Tiina Vainikainen eli Tiana. Kertosäkessä laulava Tiana on aikaisemmin kirjoittanut kappaleita mm. Evelinalle ja Arttu Lindemanille.

Kauhasen ensimmäinen sooloalbumi Sano vaan Tuomas julkaistiin kolme vuotta sitten. Albumin platinaa myynyt Enkeli-single oli The Voicen Virallinen Kesähitti vuonna 2013. Kauhanen muistetaan myös kultaa myyneestä Pummilla Tallinnaan -singlestä, joka oli iso hitti vuonna 2014. Uutta musiikkia alettiin tekemään heti viime syyskuussa julkaistun EP:n Hulluja päiviä ja rakkauslauluja jälkeen.

Räppärin kesään sisältyy toistakymmentä keikkaa ja paljon studiossa työskentelyä. Uutta sinkkua on kaavailtu syyskuulle.

13584664_1043342699048330_3868430197532806514_o

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *