Tsekkaa NRJ:n Aamun Radiounelmii musiikkivideo – Radio NRJ Finland

Tsekkaa NRJ:n Aamun Radiounelmii musiikkivideo

NRJ:n Aamun ja Teflon Brothersin Radiounelmii -sinkku sekä kappaleen musiikkivideo julkaistaan tänään perjantaina 12.8.

Idea yhteisen biisin tekemiseen syntyi suorassa radiolähetyksessä NRJ:n studiossa toukokuun lopulla ja biisi purkitettiin heinäkuun alussa. Kappaleen tuotannosta ja hienosäädöstä vastasi alkuperäisen Lähiöunelmii-kappaleenkin tuottanut Jaakko Salovaara.

Radiounelmii kertoo siitä, että  aina täytyy uskaltaa unelmoida ja pitää uskoa omaan juttuun täysillä. “Ja siitä ettei pidä pölliä vitsejä Jope Ruonansuulta, vaan pitää jaksaa painaa sitä omaa juttua”, Viki vinkkaa.

Odotukset kappaleen menestyksestä ovat luonnollisesti artisteilla korkealla. “Ei enempää eikä vähempään kuin se, että jollekin top-listalle on päästävä. Ja keikkoja venaillessa tietysti”, Viki ja Köpi kommentoivat.

Luukuta biisiä täällä ja katso tuore musiikkivideo:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *