Pikku G julkaisee uutta musiikkia perjantaina – Vieraana NRJ:n perjantaissa! – Radio NRJ Finland

Pikku G julkaisee uutta musiikkia perjantaina – Vieraana NRJ:n perjantaissa!

Pikku G tekee odotetun comebackin! Kymmenen vuoden tauon jälkeen hän julkaisee täysin uutta musiikkia, uusi kappale Solmussa feat. Behm ilmestyy perjantaina 1. joulukuuta.

Viimekesäisten kolmen festarikeikan myötä Pikku G innostui ajatuksesta julkaista taas uutta musiikkia. Ja nyt ollaan tässä, valmiina julkaisemaan todella henkilökohtainen MGI:n tuottama kappale. Solmussa perustuu Pikku G:n omiin kokemuksiin ja hän uskoo kappaleen olevan helposti samastuttava.

– Solmussa käsittelee solmuja, joita elämässä syntyy parisuhteista tai ystävyyssuhteista, kun tilanteet muuttuvat vaikeiksi. Itse käsittelen usein asioita lisäämällä vauhtia, mutta solmut eivät aukea vetämällä. Toivon, että mahdollisimman moni löytää biisin ja pysähtyy kuuntelemaan sitä, Pikku G sanoo.

Vuosituhannen alussa suomalaisten teinien pään sekoittanut Pikku G:n paluuta on odotettu pitkään. Joulukuun 16. päivä Pikku G esiintyy Helsingissä loppuunmyydylle The Circukselle.

Pikku G, oikealta nimeltään Henri Vähäkainu, aloitti uransa 15-vuotiaana. Pikku G on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä räppäreistä. Hän julkaisi urallaan vain kaksi albumia, joiden yhteismyynti on tänä päivänä lähes 200 000 kappaletta. Nelinkertaista platinaa myynyt debyyttialbumi Räjähdysvaara (2003) oli yli 120 000 kappaleen myynnillä julkaisuvuotensa myydyin levy. Vuotta myöhemmin ilmestynyt Suora lähetys –albumi myi platinaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *