Jenni Vartiaisen paluu – uusi sinkku julkaistaan 18.1. – Radio NRJ Finland

Jenni Vartiaisen paluu – uusi sinkku julkaistaan 18.1.

Yhdeksällä Emma-palkinnolla palkittu Jenni Vartiainen julkaisee odotetun uuden singlen Turvasana keskiviikkona 18.1 klo 00.00. Flirttaileva Turvasana-single on Jenni Vartiaisen ja Jurek Reunamäen ensimmäinen yhdessä tekemä kappale.

turvasana

”On ollut hauska huomata millaisia reaktioita Turvasana on aiheuttanut niissä ketkä sen ovat jo kuulleet. Yllätävintä oli, että olen saanut todistaa monen asteisia punastumisia. En malta odottaa,että yleisö pääsee biisiin käsiksi”, Jenni kertoo.

Jenni Vartiainen palaa keikkalavoille kevään 2016 aikana. Jennin ensimmäinen paluukeikka nähdään Radio Aallon –risteilyllä 20.4. Vartiainen teki viime albumillaan listahistoriaa, kun hänen kaikki viisi singleä nousi radiosoittoa mittaavan Radiomonitorin ykkössijalle. Jenni Vartiainen on myynyt uransa aikana yli 330 000 levyä.

Kommentit:

  • 25.1.2017 at 14:39
    Permalink

    Jenni Vartiainen on vähän myöhässä kun kysyy mikä on sun Turvasana:Hihhii…) Kromatut Kuninkaat antoi Jennille vastauksen jo vuosi sitten kappaleellaan ”EI TURVASANAA”. https://www.youtube.com/watch?v=8bIRN2kBzCE
    Löytyy myös Spotifysta ja onkin kuunneltu jo miltei 20 000 kertaa.

    Vastaa tähän

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *