Jenni Vartiaisen ensimmäinen areenakonsertti elokuvateattereihin – Radio NRJ Finland

Jenni Vartiaisen ensimmäinen areenakonsertti elokuvateattereihin

2000-luvun menestynein artisti Jenni Vartiainen yllättää ja tuo valkokankaille ainutlaatuisen ja tunnelmallisen konserttielokuvansa Jenni Vartiainen areenalla. 23. lokakuuta elokuvateattereissa nähtävä konsertti on visuaalisesti huikea elämys: lukemattomia superhittejä sisältävä ilta on kokonaisuus, jossa yleisö pääsee kokemaan koko tunteiden kirjon. Konsertti on vaikuttava läpileikkaus Jennin yli 10 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä soolourasta – mukana on kaikki artistin isoimmat hitit sekä myös fanien toivomia ja harvemmin livenä esitettyjä kappaleita. Konsertti on kuvattu loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla marraskuussa 2018 ja se on myös ehdolla Musiikki ja Media -tapahtuman Industry Awardseissa vuoden konsertiksi.

”Mulla oli pitkään haaveena vallata Hartwall Arena ja järjestää faneille jotain unohtumatonta. Valmisteluun meni yli vuosi. Se haastoi ja se antoi enemmän kuin osasin odottaakaan. Kaksi kuukautta ennen h-hetkeä näin joka yö keikasta unia, hioin yksityiskohtia ja kirjasin ne unisella käsialalla muistiin. Olen valtavan onnellinen ja ylpeä lopputuloksesta. Kiitollinen siitä, että talo täyttyi ääriään myöten ja sain jaettua fanien kanssa mun tärkeimmän illan. Nyt voimme palata näihin hetkiin ja kokea kaiken uudestaan suurelta valkokankaalta.”

Jenni Vartiainen on koskettanut suomalaisia musiikillaan jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän on julkaissut uransa aikana neljä menestysalbumia (Ihmisten edessä 2007, Seili 2010 ja Terra 2013, Monologi 2018), joita on myyty yli 400 000 kappaletta. Kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Missä muruseni on, Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Duran Duran, En haluu kuolla tänä yönä, Turvasana ja Väärään suuntaan. Jennin kappaleet ovat nousseet radioiden soitetuimmiksi ja niitä on kuunneltu Spotifyssa yli 50 miljoonaa kertaa. Youtubessa Jennin videoilla on yli 30 miljoonaa katselukertaa. Jenni on myös voittanut uransa aikana lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa yhdeksän Emma-patsasta.

Jenni Vartiainen areenalla elokuvateattereissa keskiviikkona 23.10.

Liput nyt myynnissä elokuvateattereissa!

Kesto: 1 h 56 min

Näytökset 30 paikkakunnalla ke 23.10.: Espoo, Forssa, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Jämsä, Järvenpää, Jyväskylä, Kajaani, Kemi, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lapua, Mikkeli, Oulu, Pietarsaari, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa sekä Varkaus.