Jannika B:n Skumppalaulu singlellä kilistellään elämälle – Radio NRJ Finland

Jannika B:n Skumppalaulu singlellä kilistellään elämälle

Jannika B julkaisee tänään uuden, Skumppalaulu-nimisen singlen. Kappale on Jannikan säveltämä ja sanoittama.

Jannika kiteyttää tunnelmiaan uuden singlen julkaisusta ja huikeasta matkastaan aina uran alusta tähän pisteeseen saakka seuraavasti:

“Viisi vuotta sitten kun aloin kirjoittaa blogiani siitä kuinka teen omakustannelevyä ja haluan toteuttaa unelmani musiikin saralla en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että jumalasta seuraava tuottaja Jukka Immonen tuottaa MINUN tekemäni kappaleen, jota itse ylijumala, Apulannan Toni Wirtanen kutsuu isoksi hitiksi. Elämä on ihmeellistä ja KAIKKI on mahdollista. Huomenna opin lentämään.”

Jannika B tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2013 julkaistulla Kaikki rohkeus -debyyttialbumillaan, jonka singlet Seuraavaan elämään, Hulluksi onnesta ja Onnenpäivä nousivat valtaviksi radiohiteiksi. Niin ikään menestynyt kakkosalbumi Šiva julkaistiin vuotta myöhemmin. Edellinen single Niagara julkaistiin viime keväänä.

Kuplivan hyväntuulinen Skumppalaulu -single sopii täydellisesti alkavaan pikkujoulukauteen ja perustuu artistin mukaan tositapahtumiin:

“Skumppalaulun idea syntyi kun selasin vanhoja päiväkirjojani. Tarina perustuu tositapahtumiin ja kertoo ajasta, jolloin sydänsurut ja Justin Timberlake olivat elämän eliksiiri. Lauantaina ei itketty maailmantuskaa vaan silloin laitettiin lilaa luomiin ja kilisteltiin elämälle.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *