Ettan monipuolinen debyytti-EP on kuin päiväkirja – Radio NRJ Finland

Ettan monipuolinen debyytti-EP on kuin päiväkirja

Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista artistitulokkaista, Etta, julkaisi tänään viiden kappaleen EP:n. Voit kuunnella 10 nimeä kantavan EP:n täältä.

Olen nyt melkein kaksi vuotta käynyt studiolla ja sinä aikana kehittänyt itseäni monella eri osa-alueella – räppärinä, laulajana ja ennen kaikkea kirjoittajana. Onkin kuin katsoisi vanhoja lapsuudenkuvia, kun kuuntelen ensimmäisiä demoja, kehitys on ollut huimaa. ”10” EP on täydellinen tiivistelmä mun kasvutarinasta. Jokainen biisi on kuin pysäkki matkan varrella – joihinkin biiseihin jätettiin jopa ottoja demoversioista, sillä joskus tiettyä tunnetta ei pysty äänittää uudestaan. Tästä kokonaisuudesta on tullut mulle super tärkeä, jokainen EP:n biisi vie mut aina takaisin siihen tiettyyn hetkeen ja tunteeseen, jonka koin niitä tehdessä.

En ollut ikinä kirjoittanut päiväkirjaa, kunnes aloin tehdä omaa musiikkia. Tällä EP:llä voi kuulla mun vaibeja unelmien, rakkauden, bileiden ja sydänsurujen väliltä. Jokaisen biisin olen kirjoittanut itse omista kokemuksistani ja ajatuksistani. Tuottaja Aleksi Asiala toi mun ideat täydellisesti eloon. Saatettiin olla kahdestaan studiossa neljän seinän sisällä aina yöhön asti, kunnes saatiin otot purkkiin.

”Päätin tän saada ku olin 10”, kuuluu EP:n nimikkobiisi 10:ssä. Muistan kun sain lapsena SingStar -pelin ja viimein tajusin mitä rakastan – laulamista. Pienestä pitäen esiintyminen on ollut mun intohimo. 10-vuotiaana näin mainoksen Talent Suomen koelauluista, jolloin ilmoitin äitilleni, että ”mä menen tonne”. Mulla on edelleen mielessä se hetki, kun olin siellä lavalla, valojen häikäisemänä ja ihmisten ympäröimänä – silloin tiesin ja päätin mitä haluan tehdä.  Tämä ”10” -EP on mun seuraava askel kohti mun unelmia. 
t. Etta

Facebookiin ladattujen rap-videoiden avulla hip hop -piirien mielenkiinnon herättänyt Etta julkaisi ovet sisään potkivan debyyttisinkkunsa Ballerina viime vuoden syyskuussa. Kappale kuullaan myös juuri ensi-iltansa saaneen Aurora -elokuvan tunnusbiisinä. Vasta pari vuotta räpännyt artisti on myös lahjakas laulaja, jota on kuultu vierailijana viime viikolla julkaistun STEREOn Vuosien päästä – singlen lisäksi Lukas Leonin, Pete Parkkosen ja Palefacen kappaleilla.