Cheek lopettaa uransa Lahdessa järjestettävään suurkonserttiin – Radio NRJ Finland

Cheek lopettaa uransa Lahdessa järjestettävään suurkonserttiin

Suomen suosituin artisti Cheek lopettaa uransa kotikaupunkinsa Lahden Mäkimontussa lauantaina 25. elokuuta 2018 järjestettävään Valot sammuu -suurkonserttiin. Artisti kertoi päätöksestään Hotelli Kämpissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Cheekin jäähyväiskonsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 osoitteessa www.lippu.fi/cheek.

”Jäädessäni tauolle loppuvuodesta 2014 mietin, olisiko minulla enää mitään annettavaa. En halua päätyä toistamaan itseäni artistina. Keksin ajatuksen viimeisestä trilogiasta, jonka kautta pystyisin vielä tarjoamaan enemmän kuin koskaan ennen. Olisi annettava kaikki. Elämäkerrallinen albumi, elämäkertakirja ja elämäkerrallinen elokuva: kolme eri taidemuotoa kertoisivat saman tarinan eri näkökulmista. Tammikuun 31. päivä trilogian viimeinen osa Veljeni vartija -elokuva on valmis. Saaga on saatettu finaaliin. Olisi viimeisen konsertin aika”, Cheek kertoo.

Katso konsertin julkistusvideo:

Valot sammuu -konserttiin ei ole ikärajaa, mutta lähimpänä lavaa oleviin katsomoihin on 13 vuoden suositusikäraja. Tapahtumaan on myynnissä runsaat 30.000 lippua, joista osa istuma- ja osa seisomapaikkoja.

Uusi Cheek-single ”Enkelit” julkaistaan 16.11.2017 keskiyöllä, ja samana päivänä kirjasta ”JHT Musta lammas” ilmestyy jättipokkari, johon on lisätty uusi luku. Cheekistä kertova elokuva ”Veljeni vartija” saa ensi-illan 31.1.2018. Ensi vuodelle ennen Valot sammuu -jäähyväiskonserttia on suunnitteilla myös muita Cheek-keikkoja, joista kerrotaan niiden varmistuttua.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *