ABREU:n uusi sinkku syntyi etänä – Radio NRJ Finland

ABREU:n uusi sinkku syntyi etänä

ABREU julkaisee uuden biisin ”Lusikat” perjantaina 17. heinäkuuta. Kappale kertoo parisuhteen arkistumisesta ja sen aiheuttamasta pelosta.

– ”Lusikat” kertoo siitä tunteesta, kun pelkää, ettei suhteen kipinä enää palaa, mutta ei ole vielä valmis luovuttamaan ja päästämään irti elämästä jota on pitkään rakentanut toisen kanssa, ABREU kuvailee.

Koronan vuoksi myös ABREUn kalenteri meni tänä keväänä uusiksi ja iso keikkakesä peruuntui.

– On ollut ihanaa huomata, että tällaisena aikana on löytynyt uusia tapoja tehdä musiikkia ja se on silti tuntunut helpolta ja luontevalta. Tämä on yksi mun ensimmäisistä biiseistä, joka me kirjoitettiin ja sävellettiin etänä videon välityksellä, ABREU kertoo.

Marraskuussa julkaistun ja platinarajan ylittäneen Teipillä tai rakkaudella -albumin nimisingle oli parhaimmillaan radioiden kolmanneksi soitetuin biisi. Albumilta löytyvät myös platinaa striimanneet Yhen elämän juttu, Sytyn ja Amor Amor feat. Cledos.

ABREU on vieraana NRJ:llä Ritun Riippumatossa pe 17.7. klo 11!