Lucas julkaisi syntymäpäivänsä kunniaksi uuden kappaleen Vilma Alinan kanssa – Radio NRJ Finland

Lucas julkaisi syntymäpäivänsä kunniaksi uuden kappaleen Vilma Alinan kanssa

Lucas juhlii tänään 17-vuotis syntymäpäiväänsä ja sen kunniaksi hän julkaisi uuden, neljännen sinkkunsa "101 Prosenttia". Kappaleella kuullaan myös Vilma Alinaa.

Lucaksen kaksi aiempaa singleä, “Täydellisen Epätäydellinen” ja “Kauniita Yhdessä” myivät kumpikin kultaa erittäin lyhyessä ajassa. Lucaksen debyyttialbumia on odotettavissa elokuussa ja uusin single on esimakua tulevalta pitkäsoitolta. Vilma Alina tuli kappaleelle mukaan biisileiriltä, jossa he tapasivat toisensa.

”101 prosenttia kertoo siitä, että kun ollaan yhdessä, niin on myös aikaa toiselle, eikä mietitä mitä muut ajattelee. Tää biisi kertoo myös kesästä, jolloin ollaan vapaita ja ehditään olla yhdessä”, Lucas kuvailee kappaleen tunnelmia. ”101 prosenttia on myös tavallaan jatkoa edellisille sinkuille, joissa ollaan oltu vaan ihastuneita, mutta syystä tai toisesta ei vielä yhdessä. Nyt ne on sit saaneet toisensa”, Lucas kertoo tiedotteessa.

Tulevasta, 26. elokuuta julkaistavasta albumista Lucas puolestaan kertoo, että se sisältää hyvin monenlaisia kappaleita:
”Kaikki biisit on todella erilaisia. Jotkut on enemmän bileisiin ja jotkut hyvin rock-henkisiä. Ja tietysti myös perinteisiä rakkauslauluja. Työstettiin tätä albumia tosi pitkään. Oikeastaan sen tekeminen alkoi, kun menin ekaa kertaa studioon, kun olin neljätoista”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *