Kygo kertoo pian julkaistavasta albumistaan – Radio NRJ Finland

Kygo kertoo pian julkaistavasta albumistaan

Kygon hittiä "Stay" ja monia muitakin on kuultu jo pitkään ja miehen albumi julkaistaan viimein helmikuun 16. päivä. Tuottaja-DJ kertoi albumistaan ja sen esittämisestä Billboardin haastattelussa.

Albumille on odotettavissa noin 14-15 kappaletta, mutta Kygo kertoo, että musiikkia on valmiina huomattavasti enemmänkin. Levystä on tulossa miehen omien sanojen mukaan hyvin erilainen tähän astiseen musiikkiinsa verrattuna, osa kappaleista on hyvin melodisia ja muutama jopa niin hitaita, ettei se lähes ole enää elektronista tanssimusiikkia lainkaan.
”En halua tuottaa vain yhden tyyppistä musiikkia”, mies sanoo haastattelussa. ”Haluan tehdä paljon kaikenlaista ja kokeilla monia erilaisia soundeja”.

Albumilleen Kygo halusi esiintymään artisteja, joita ihailee ja joiden musiikkia on kuunnellut viimeisimmät vuodet. Mukana ovat esimerkiksi Tom Odell ja Labyrinth, jotka mies nimeää lempiartisteikseen.
”He eivät ehkä ole suurimpia nimiä, mutta todella lahjakkaita. Uskon että minulla on nyt hyvä yhdistelmä nyt”, Kygo sanoo.

Tuottaja odottaa innolla levyn julkistamista ja sitä, että pääsee esittämään albumin kappaleita livenä, Kygo sanoo miettineensä, kuinka livenä esittäminen onnistuu, sillä albumin kappaleet ovat niin erilaisia ja eri tempoisia.
”Ehkä minun pitää tuoda rumpali ja kitara ja muut sellaiset lavalle”, hän miettii.

”Kokeilen eri juttuja ja katsotaan miten menee. Olen todella innoissani”

Lähde: Billboard