Kasmir julkaisi tänään Amen-kappaleen ja kävi kertomassa siitä NRJ aamussa – Radio NRJ Finland

Kasmir julkaisi tänään Amen-kappaleen ja kävi kertomassa siitä NRJ aamussa

Uusi "Amen"-kappale on Kasmirin aiempaan tuotantoon verrattuna jonkin verran synkempi. Kasmir ketoi NRJ Aamussa, mikä kappaleen syntyyn on vaikuttanut ja mitä kappale hänelle tarkoittaa.

Uudella kappaleella esitellään Kasmirista täysin uutta puolta ja mies kertoo viettäneensä unettomia öitä ennen “Amen“-kappaleen julkaisua, sillä se on niin erilainen verrattuna aiempaan tuotantoon. Nyt kun hän on päässyt viimein lukemaan fanien kommentteja ja kuullut ystäviltä mielipiteitä sinkusta, on hän täysin vakuuttunut, että tämä oli ehdottomasti oikea kappale julkaista juuri nyt.
“Ihan vetää hiljaiseksi, miten paljon jengi diggaa ja miten isoja tunteita tää onnistuu välittää ja herättää kuulijoissa”, hän sanoo vieraillessaan NRJ Aamussa.

“Amen” seuraa soundillisesti edellisen albumin “Aavikko” ja “Valkoista kohinaa”-kappaleiden viitoittamalla tiellä ja Kasmir kertoo, että se syntyi suuresta tarpeesta tehdä juuri tällainen kappale. Miehen mukaan sen voi tulkita monella tapaa, lauletaanko kappaleella naisesta, vai onko se sittenkin vertaus jollekin muulle asialle elämässä?

Kasmirille itselleen kappale summaa sen elämänmuutoksen, jonka hän on kokenut. Artistin elämä saattaa olla täynnä houkutuksia ja vaikka se on Kasmirin unelma, on sillä ollut myös hintansa: parisuhteet eivät kestä artistin elämää ja mies sanookin kappaleen olevan hänelle itselleen metafora sille, kun elämä vie mennessään.

Uudesta albumista on myös tulossa synkempi ja henkilökohtaisempi kuin ensimmäisestä, mutta mukana on myös Kasmirilta tunnetumpaa pirteää ja popimpaa meininkiä. Levy tulee kuitenkin kuvastamaan muutosta, jonka Kasmir on kokenut:
“Niin paljon tapahtui niin lyhyessä ajassa, että se jollain tapaa väistämättäkin muuttaa miestä ja näkyy ja kuuluu tulkinnassa”.

Kasmir toivoo, että kuulijat antaisivat kappaleen rauhassa kasvaa, jos se ei heti ensimmäisellä kerralla täysin iskisi tai avautuisikaan:
“Antakaa biisille aikaa. Se on grower, ei välttämättä avaudu ekalla kerralla, joillekin ehkä, mutta kyllä mä väitän, että se paranee jokaisella kuuntelukerralla. Älkää pelästykö sitä”.

Kuuntele uusi kappale Spotifysta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *