JVG:n tarinasta tehdään kirja – Radio NRJ Finland

JVG:n tarinasta tehdään kirja

Syksyllä ilmestyvä "Etenee – JVG:n tarina"-niminen kirja kertoo bändin tarinan sen alkuajoista aina nykyhetkeen asti.

Huippumenestystä nauttivan JVG:n ura saa uutta jatkoa, kun sen taipaleesta tehdään kirja, joka raottaa tapahtumia myös kulisseista. Kirjassa luvataan paljastaa matkan varrelta myös asioita, joita ei ole aiemmin missään kerrottu. Myös Jaren ja VilleGallen perheet ovat päässeet kertomaan kirjassa, millaisia miehet olivat ennen JVG:tä.

 

Jare ja VilleGalle toivovat itse, että kirjan myötä lukijat pääsisivät osaksi sitä juhlaa, jota ovat itse viettäneet viimeiset viisi vuotta. Kaikki JVG:n albumit ovat myyneet platinaa, yhtye on voittanut kolme Emma-palkintoa ja tänä vuonna se on ehdolla kuudessa eri kategoriassa.

Kirjan on kirjoittanut Laura Friman, joka tunnetaan myös toimittajana ja kolumnistina. Kirjan on kuvittanut bändin mukana alkutaipaleilta asti kulkenut valokuvaaja, Andrei Kipahti. Kirja ilmestyy syyskuussa.

Tällä hetkellä JVG keikkailee ympäri Suomea ja odotettu 27.-28. toukokuuta järjestettävä Hartwall Areenan konsertti  lähestyy kokoajan. Perjantain konserttiin on vielä saatavana lippuja, niitä voi ostaa Lippu.fi:stä.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *