Justin Bieberin aiemmin julkaisematon Oh Girl vuoti nettiin – Radio NRJ Finland

Justin Bieberin aiemmin julkaisematon Oh Girl vuoti nettiin

Justin Bieberiltä on vuotanut internettiin kappale, jota ei aiemmin ole julkaistu.

Justin Bieber tai hänen edustansa ei ole vahvistanut, että kyseessä olisi uutta materiaalia tai että se olisi myöskään vanhempaa tuotantoa, joka ei ole päätynyt levylle.

Kappale päätyi nettiin 22. helmikuuta. Noin kuukausi sitten Bieber julkaisi Vevo-sivustollaan myös toisen levyttämättömän kappaleen, “I’ll Be There”, joka on sittemmin poistettu kanavalta.

Uusin vuotanut kappale on pianosäesteinen slovari, jolla Bieber laulaa kenestä muustakaan kuin tytöstä. Lähes 5 minuuttia kestävä kappale löytyy Audioclouds-musiikkisivustolta. Sitä on julkaistu myös YouTubessa, mutta leviämisen eteen tehdään ilmeisen paljon töitä, sillä sitä myös estetään sivustolla samaan tahtiin.

Lähde:
NME

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *