Brittiduo Hurtsilta uutta musiikkia – katso video – Radio NRJ Finland

Brittiduo Hurtsilta uutta musiikkia – katso video

Brittiduo Hurts on julkaissut tänään ensimmäisen singlen tulevalta neljänneltä albumiltaan. Single on nimeltään Beautiful Ones ja se on ylistyslaulu yksilöllisyydelle. Kuuntele single tästä: http://bit.ly/HurtsSpotify

Musiikkivideoihinsa visuaalisesti vahvasti panostava yhtye jatkaa samaa linjaa Beautiful Ones -musiikkivideolla, jonka tarina jää kummittelemaan katsojan mieleen. Yhtyeen Theo Hutchcraft on ideoinnut videon ja heittäytyy myös päärooliin.

Katso tästä video

Hurts – Beautiful Ones

Manchesterista kotoisin oleva Hurts valloitti suomalaisten sydämet vuonna 2010 julkaistulla debyyttialbumilla Happiness, joka rikkoi nopeasti platinarajan. Yhtye jatkoi flirttailua suomalaisten kanssa vuonna 2013 ilmestyneellä Exile-albumilla, jonka kansilehtiä koristi sanat ”Onnellisuus maanpaossa”. Myös Exile-albumi on myynyt Suomessa kultaan oikeuttavan määrän. Exile-albumia seurasi valoisampi Surrender, josta lohkaistiin singlet Some Kind of Heaven, Lights ja Nothing Will Be Bigger Than Us. Surrender-albumia seurasi myös Suomessa nähty Surrender Tour, jolle yhtye myi yli 100 tuhatta lippua.

Kesällä yhtye nähdään Turussa The Tall Ship Races Music –festivaaleilla.