Adele aloitti kiertueensa eilen Pohjois-Irlannista – Radio NRJ Finland

Adele aloitti kiertueensa eilen Pohjois-Irlannista

Adele aloitti Britannian kiertueensa eilisiltana Pohjois-Irlannin Belfastista. Konsertti oli hänen ensimmäinen täyspitkä esiintymisensä neljään ja puoleen vuoteen.

SSE Arenalla pidetty konsertti hermostutti Adelea hänen omien sanojensa mukaan kovasti ja hän vitsaili heränneensä ilmastoidusta hotellihuoneesta kuulostaen Arnold Schwarzeneggerilta. Loppuunmyydyn konsertin aloitti Adelen suurin hitti “Hello” ja sitä säesti 21 soittajasta koostuva orkesteri.

Konsertin aikana Adele myös vitsaili hänelle tuttuun tyyliinsä sanoen, että “jotkut kappaleistani ovat vähän masentavia” ja pahoitteli, ettei liveshow ole kuin Beyoncélla. Hän myös ilmoitti, että hänen täytyy kuivata välillä lammikkoa kasvoiltaan, sillä hikoilee niin paljon.

Myöhemmin keväällä Adele kiertää Eurooppaa ja kaikki konsertit tälle kiertueelle ovat loppuunmyytyjä ja esimerkiksi Amsterdamissa Adele esiintyy neljä kertaa loppuunmyydylle Ziggo Dome -areenalle. Samoin myös syksyllä tulevat Pohjois-Amerikan konsertit ovat kaikki viimeistä lippua myöten jo täyttyneet.

Lähde:
Adele.com
NME

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *